 |
| Paggese, pieni keskiaikainen kylä, joka kuuluu ekomuseo-kohteisiin |
Kuvat: Kaleva Kovalainen, Marjo Nousiainen ja Anna Huusko
PERJANTAI 8.3
Matka alkoi kipakassa pakkassäässä aamuyöntunneilla Paltamosta. Ensiksi matka taittui pikkubussilla Ouluun, josta oli lento Helsingin kautta sateiseen Roomaan.
 |
| Matkalle Marcheen |
Kolmen tunnin bussimatkan jälkeen olimme hotellissamme ”Kolme Lyhtyä”. Teimme pienen kävelyretken kylään, jossa kävimme katsomassa Paikallisten maailmojen näyttelyn.
Iltasella lähdimme tutustumaan hotellin lähellä olevaan Paggesen kylään hankekumppaniemme opastuksella. Kävimme ”Paikallisten maailmojen” - näyttelyssä, jossa oli esillä mm eri tapoja ekomuseo-karttojen toteuttamisesta. Matkan varrella tutustuimme paikalliseen kiviveistämöön, jossa tehtiin mm. puutarhaan erilaisia patsaita ym.esineitä. Nämä oli tehty travertinon kivestä ja saimme näytepalaset mukaan.
 |
| Paikallisten Maailmoiden -näyttely |
Iltasella lähdimme tutustumaan hotellin lähellä olevaan Paggesen kylään hankekumppaniemme opastuksella. Kävimme ”Paikallisten maailmojen” - näyttelyssä, jossa oli esillä mm eri tapoja ekomuseo-karttojen toteuttamisesta. Matkan varrella tutustuimme paikalliseen kiviveistämöön, jossa tehtiin mm. puutarhaan erilaisia patsaita ym.esineitä. Nämä oli tehty travertinon kivestä ja saimme näytepalaset mukaan.
 |
| Kiviveistämöllä |
Travertino onkin kumppaniemme yksi ekomuseohankkeen teemoista. Saimme vierailla myös kylän kauniissa kirkossa joka oli rakennettu jotain 1200 luvulla. Härkösen Seppo esitti siellä kysymyksiä eli lauloi ”Minne käy tuulen ilmassa tie.”
Nälkä jo kurni useimmilla vatsassa kun pääsimme nauttimaan ”myöhäistä lounasta”. Päivä oli pitkä ja uni kutsui kulkijaa.
 |
| Hotellissa suosittiin ekologista lähiruokaa. |
LAUANTAI 9.3
 |
| Italialaiset osaavat käsilläpuhumisen taidon. Pysähdys matkan varrella. |
Lauantaina oli tutustuminen LE PIERLE DI PASSIGNANON opetuskehityskeskukseen. Lähdimme aikaisin matkalle ja myös italialaisia yhteistyöhankkeessa mukana olevia lähti samaan autoon. Matka kesti 4 tuntia läpi upeiden vuoristomaisemien.
Suomea pidämme pitkien etäisyyksien maana, mutta kyllä Italia meidät voittaa ainakin niillä seuduilla, joissa liikuimme. Tiet ovat kuin meidän kyläteitä röykkyisiä, kapeita ja mutkaisia. Vaikka välimatkaa ei kilometreissä kovin paljoa olisikaan, kuluu matkaan paljoni aikaa. Matka-aikaa hyödynnettiin porukan ja isäntien hankkeiden esittelyllä.
Opetuskehityskeskus oli rakennettu kansainvälisenä yhteistyönä kauniille paikalle ja sieltä oli upea näkymä Trasimenon järvelle. Isännät kertoivat, että rakentamisessa oli ollut mukana myös yksi suomalainen.
 |
| Näkymä Trasimeno-järvelle |
Rakennukset olivat alun perin olleet karjasuojia, jotka olivat 90-luvulla olleen tulipalon jälkeen kunnostettu uusiokäyttöön. Paikka oli rakennettu mahdollisimman pitkälle paikalla olleista materiaaleista. Seinät olivat olkea ja olivat päällystetty paikalta kaivetulla savilaastilla.
Isännät kertoivat päällystykseen käytetyn mutaa. Rakennuksessa oli laajat lasiterassit ja aurinkoenergiaa oli käytetty tarpeen mukaan.
Tapaamisessa esiteltiin yhteisöjen karttojen toteuttamisen vaiheita. Kuultiin vapaaehtoisten tuntemuksia, ajatuksia kartan tekemisessä.
San Felicianon ekomuseon karttatyöryhmän jäsen kertoi, että karttaa oli ollut laatimassa ennalta tehtävään koulutettu ryhmä. Ryhmään kuului 15 henkeä ja apuna oli mm arkkitehti. Karttatyöryhmä oli tehnyt paljon työtä haastattelemalla paikallisia asukkaita. Kartan teossa oli pyritty hyödyntämään mahdollisimman paljon olemassa olevaa tietoa. Sellainen käsitys tuli, että heillä ei ole aiemmin eri yhteyksissä kerättyä tietoa asukkaiden mielipiteistä ja arvokkaiksi kokemistaan kohteista yhtä runsaasti kuin meillä.
Paikalliset vapaaehtoiset olivat kokanneet meille lounaan. Tarjottiin alkupaloiksi paahdettua leipää jossa yhden päällä oli papuja, toisessa lihaa ja kolmannessa syöjän oma ylähuuli. Seuraavana oli pastaa ja pääruokana polentaa (=maissipuuroa) tomaattikastiketta ja lihaa.
Palanpainikkeeksi saimme vielä lämmintä leipää pinaattimuhennoksella täytettynä. Kaikki ruoka viinejä myöten oli lähiruokaa.
Paluumatka venyi iltapimeään, mutta hotellille tultiin turvallisesti paikallisen saföörin sompailemana.
SUNNUNTAI 10.3
Sunnuntaina aamupalan jälkeen paikallinen kauppias avasi meille herkkupuotinsa, josta saimme ostaa paikallisia tuotteita, kuten sahramihunajaa, tryffelioliiviöljyä ja mausteita tuliaisiksi.
Sitten takaisin hotellille jonne olivat jo tulleet italialaisten eri ekomuseo-alueiden edustajat.
Maurizio Tondolo luennoi ekomuseokartan tekovaiheista hankekumppaneille.
Tärkein anti tästä luennosta oli se ettei ole olemassa yhtä ehdottomasti oikeaa tapaa toimia, vaan meidän on sovellettava täällä sellaisia menetelmiä jotka sopivat näihin maisemiin ja näille ihmisille.
Ekomuseo käsitteenä oli jotenkin ilmassa ennen tätä matkaa, mutta matka toi uutta ymmärrystä siihen, mikä se suurin piiretein on. Myös oman hankkeen sisällöstä tuli matkalla muutamia oivalluksia mm karttapohjasta, aiheista ja valmiina olevan materiaalin käytöstä. Carlo Cruciani loppupuheenvuoro jäi mieleen: ”Vaikka hanketta ei olisi toteuttamassa satapäistä joukkoa, ei hanskoja pidä lyödä tiskiin.”
Vietimme mukavan tuokion Saapasmaassa. Niin koitti kotiinlähdön päivä. Jouduimme aikamoiseen liikenne ruuhkaan lentokentälle mennessä.
Matka oli mielenkiintoinen. Saimme kuulla italialaisten tavan tehdä ekomuseo karttaa. Nähtiin pieni pala kaunista maata ja ystävällisiä ihmisiä.
Matka oli todella antoisa ja ikimuistoinen. Matkan onnistumiseen myötävaikuttivat suuresti myös kivat matkakumppanit.
Mietteitä kartanteosta:
Kartanteossa pitäisi kaikkien olla mukana. Oman alueen parissa puuhastelu on tärkeää, ja se edistää myös yhteenkuuluvuudentunnetta. Tärkeää on oivaltaa, että kartasto säilyy periaatteessa ikuisesti. Karttaa tehtäessä kullakin pitäisi olla oma vastuualueensa. Materiaalia kerättäessä kaikki tarinat ja vihjeet on otettava tarkasti talteen. Kartantekijöiden on myös pidettävä tiiviisti yhteyttä toisiinsa.
Ekomuseotyö on perinteen vaalimista, ja se on hyvin tärkeä asia omalle paikkakunnalle. Se tuo mukanaan myös mahdollisesti turisteja.
Tapaamisessa esiteltiin yhteisöjen karttojen toteuttamisen vaiheita. Kuultiin vapaaehtoisten tuntemuksia, ajatuksia kartan tekemisessä.
San Felicianon ekomuseon karttatyöryhmän jäsen kertoi, että karttaa oli ollut laatimassa ennalta tehtävään koulutettu ryhmä. Ryhmään kuului 15 henkeä ja apuna oli mm arkkitehti. Karttatyöryhmä oli tehnyt paljon työtä haastattelemalla paikallisia asukkaita. Kartan teossa oli pyritty hyödyntämään mahdollisimman paljon olemassa olevaa tietoa. Sellainen käsitys tuli, että heillä ei ole aiemmin eri yhteyksissä kerättyä tietoa asukkaiden mielipiteistä ja arvokkaiksi kokemistaan kohteista yhtä runsaasti kuin meillä.
Paikalliset vapaaehtoiset olivat kokanneet meille lounaan. Tarjottiin alkupaloiksi paahdettua leipää jossa yhden päällä oli papuja, toisessa lihaa ja kolmannessa syöjän oma ylähuuli. Seuraavana oli pastaa ja pääruokana polentaa (=maissipuuroa) tomaattikastiketta ja lihaa.
Palanpainikkeeksi saimme vielä lämmintä leipää pinaattimuhennoksella täytettynä. Kaikki ruoka viinejä myöten oli lähiruokaa.
Paluumatka venyi iltapimeään, mutta hotellille tultiin turvallisesti paikallisen saföörin sompailemana.
SUNNUNTAI 10.3
Sunnuntaina aamupalan jälkeen paikallinen kauppias avasi meille herkkupuotinsa, josta saimme ostaa paikallisia tuotteita, kuten sahramihunajaa, tryffelioliiviöljyä ja mausteita tuliaisiksi.
 |
| Maurizio Tondololla on 13 vuoden kokemus ekomuseotoiminnasta. Hänen toiminta-alueellaan oli 6 ekomuseohanketta. |
Tärkein anti tästä luennosta oli se ettei ole olemassa yhtä ehdottomasti oikeaa tapaa toimia, vaan meidän on sovellettava täällä sellaisia menetelmiä jotka sopivat näihin maisemiin ja näille ihmisille.
Ekomuseo käsitteenä oli jotenkin ilmassa ennen tätä matkaa, mutta matka toi uutta ymmärrystä siihen, mikä se suurin piiretein on. Myös oman hankkeen sisällöstä tuli matkalla muutamia oivalluksia mm karttapohjasta, aiheista ja valmiina olevan materiaalin käytöstä. Carlo Cruciani loppupuheenvuoro jäi mieleen: ”Vaikka hanketta ei olisi toteuttamassa satapäistä joukkoa, ei hanskoja pidä lyödä tiskiin.”
Vietimme mukavan tuokion Saapasmaassa. Niin koitti kotiinlähdön päivä. Jouduimme aikamoiseen liikenne ruuhkaan lentokentälle mennessä.
Matka oli mielenkiintoinen. Saimme kuulla italialaisten tavan tehdä ekomuseo karttaa. Nähtiin pieni pala kaunista maata ja ystävällisiä ihmisiä.
Matka oli todella antoisa ja ikimuistoinen. Matkan onnistumiseen myötävaikuttivat suuresti myös kivat matkakumppanit.
Mietteitä kartanteosta:
Kartanteossa pitäisi kaikkien olla mukana. Oman alueen parissa puuhastelu on tärkeää, ja se edistää myös yhteenkuuluvuudentunnetta. Tärkeää on oivaltaa, että kartasto säilyy periaatteessa ikuisesti. Karttaa tehtäessä kullakin pitäisi olla oma vastuualueensa. Materiaalia kerättäessä kaikki tarinat ja vihjeet on otettava tarkasti talteen. Kartantekijöiden on myös pidettävä tiiviisti yhteyttä toisiinsa.
Ekomuseotyö on perinteen vaalimista, ja se on hyvin tärkeä asia omalle paikkakunnalle. Se tuo mukanaan myös mahdollisesti turisteja.
 |
| Olavi Leinosen kirjoittama juttu Väylä-lehdessä |
